Kolumni: Uskomaton ihminen - Puheenvuoro - Jämsän Seutu

Uskomaton ihminen

19.3.2019 8:11

Vaikka ilmastonmuutos on fakta homma, voi olla, että ihminen jatkossakin selviytyy. Homo sapiensin mielikuvitus ja huikeat keksinnöt ovat toistaiseksi pelastaneet meidät monesta pahasta.

Jo 8 miljoonaa vuotta sitten nykyiset jämsäläisetkin lopettivat loikoilun Afrikassa, nousivat pystyyn ja alkoivat apinanpuolikkaina talsia kohti Arvajaa. Ennen kuin äijät olivat edes Lahdessa, oli matkalla tanhuttu monesti neandertalilaisten ja denisovan ihmisten peijaisissa. Kun Eurooppa nelosen varrella oli tuolloin Rautioita ja Motonettejä aika hintsusti, väsättiin käsityökalut, pilkit ja jouskarit ihan ite. Jatkuva hirvijahdissa olo alkoi myös jo tympiä. Joskus noin 10 000 vuotta sitten pidetyssä EU:n hirviporukan kokouksessa päätettiinkin joukolla ryhtyä jyväjemmareiksi ja asettua taloksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos