Kansanedustajien pitäisi ottaa kantaa: Miksei UPM investoi Suomessa puukuidun jalostukseen ilmastokestävään suuntaan?

Suomessa työmarkkinoilla on ongelmana, että päivä päivältä on aina vaan enemmän sellaisia työsuhteita tarjolla, joiden palkoilla ei kukaan pysty järjestämään säällistä toimeentuloa ja eläketurvaa itselleen, kirjoittaa Tapio Niemelä.

Kirjoittaja ottaa kantaan UPM:n tehtailla käytävään työtaisteluun.

8.3. 19:00

Jämsäläisellä kansanedustaja Jouni Kotiaholla oli lauantain 5.3.2022 Keskisuomalaisessa mielipidekirjoitus. Luettuani kirjoituksen kuulin kyllä Kotiahon äänen mutta itse teksti tosin vaikutti varsin Katajalta.

Hyvin voin tekstissä yhtyä siihen, että Putinin masinoima sota ukrainalaisia vastaan on joka suhteessa täysin tuomittavaa. Tähän tämä yhtenäisyys sitten loppuukin. Kotiaho väitti, että polttonesteiden litrahinnan ollessa 2 euron huitteissa ei enää monella työssäkäynti olisi kannattavaa. Tässä hän kyllä unohti kertoa, että ensisijaisesti tämmöinen yhtälö syntyy liian pienistä palkoista, eikä juuri mistään muusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos