Seurakunta on kuulunut seurakuntavaaliehdokkaan elämään pienestä pitäen: ”Neljän vuosikymmenen työkokemus antaa mielestäni riittävän tietotaidon luottamushenkilöksi”

”Lapsiin ja nuoriin pitää panostaa, koska tulevaisuus yhä kovemmaksi käyvässä maailmassa on heidän”, kirjoittaa Heikki Rantanen.

Seurakuntavaaliehdokas Heikki Rantanen kirjoittaa mielipiteessään, että hän haluaa edelleen olla mukana ylläpitämässä ja kehittämässä jumalanpalvelus- ja hartaustoimintaa sekä raamattuopetusta, vaikka työura seurakunnassa on ohi.

5.11. 12:00

Seurakunta on kuulunut elämääni aina, pienestä pitäen.

Alakoululaisena kävin pyhäkoulua. Äiti piti sitä. Niinpä koko kylän nuoriso silloin 60-luvulla kokoontui meille sunnuntaisin. Sen myötä sain elämälleni kestävän perustan ja arvopohjan. Sain näin turvallisen alustan, jolta ponnistaa elämään. Tämä konkretisoitui myös ammatinvalinnassani, kun lähdin opiskelemaan papiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos