Joulumieli löytyy pienistä teoista

Toivottavasti kodeissa päästään rauhoittumaan joulunviettoon kovan vuoden jälkeen.

Suomalaiset elävät kolmatta kriisitalvea peräkkäin. Ensin korona eristi suuren osan ihmisistä koteihinsa ja hoitolaitoksiin, nyt sähkön riittävyys ja järkyttävän korkea hinta kiristävät kukkaroa ja mielialoja. Joulumielen löytäminen ei ole helppoa.

Sähkökriisiin on nyt onneksi näköpiirissä lisää helpotusta, joka toteutuessaan auttaa kuluttajaa enemmän kuin aiemmin tänä vuonna päätetyt keinot. Sähkön hintakatto on tarpeen eikä taatusti ”kannusta” ketään tavallista ihmistä käyttämään sähköä ylen määrin, katto on sen verran korkealla. Toivottavasti myös takautuva apu suuriin laskuihin sekä maksujoustot toteutuvat nopeasti.

Elintarvikkeiden ja muidenkin tavaroiden äkillinen hinnannousu koettelee sekin joulun viettoon ryhtyvien perheiden taloutta. Tänä vuonna on monessa kodissa tyydyttävä tavallista vaatimattomampaan pukinkonttiin.

Kaiken tämän keskellä on kuitenkin toivo paremmasta. Kriiseistä päästään yli yhteistuumin, toinen toistaan auttamalla. Ikävien uutisten vastapainoksi olemme saaneet tehdä juttuja useista avustusjärjestöjen ja vapaaehtoisten joulunajan lahjoituksista ja tempauksista Jämsässä. Joulumieli löytyy pienistä teoista.

Hyvää ja rauhallista joulua Vekkarin lukijoille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos