Miksi nuoret valittavat mielenterveyspalveluiden saatavuudesta ja laadusta? Onko eritoten nuorilla tulevaisuudessa suuria haasteita työelämässä mielenterveysongelmien johdosta? Ja tulisiko meidän odottaa asioiden ratkeavan itsestään vain, koska jotkut satunnaiset päättäjät pähkäilevät heille ehkä tyystin vieraitakin ongelmia?
Mielenterveysongelmat koskettavat monia nuoria, ja aiheesta puhutaankin paljon, mutta asialle ei varsinaisesti tehdä juuri mitään toimivaa. Nuorten mielenterveysongelmien ratkaisemisessa on nimittäin paljon puutteita. Tosin niin on myös aikuistenkin.
Nuoret ovat mielenterveysongelmien kanssa siinä mielessä kriittisessä asemassa, että ongelmien ehkäisymenetelmät ovat tehottomia tai niitä ei ole, eikä nuoria usein esimerkiksi koulussa välttämättä uskota, etenkin jos koulumenestys on hyvää ja kavereita paljon. Ja jos ei ole diagnosoitua ongelmaa, ei apua välttämättä anneta. Asenteet ovat joissain paikoissa hyvin ongelmalliset avun saamista ajatellen.
Ongelmia tuottaa myös niiden ratkominen. Jos nuorta kiusataan, asialle ei joko tehdä mitään, tai kun tehdään, ei se aina muuta mitään, sillä kiusaaminen on niin monimutkainen asia, että sen ratkaiseminen pienillä välien selvittelyillä on lähes täysin turhaa. Se voi jatkua ihan missä vain.
Kouluissa tulisi panostaa enemmän vaikkapa itsetunnon kehittämiseen. Jos taas ongelma liittyy kotiin, ei asialle voi tehdä mitään niin pitkään kun jonot palveluihin ovat liian pitkät. Usein myös ongelman ollessa mikä tahansa, annetaan lääkkeitä, jotka eivät aina välttämättä toimi, jolloin helposti päätyy lääkekierteeseen. Lääkkeillä voi olla myös sivuvaikutuksia, jotka puolestaan laskevat erityisesti nuoren itsetuntoa.
Toki edellä mainitut ongelmat koskevat yhtä lailla aikuisia, mutta hyvinkin erilaisessa ympäristössä. Silti erityisesti nuorten tilanteelle on pakko tehdä nopeasti jotain, sillä nuoret ovat niitä jotka rakentavat tulevaisuuden. Aikuisetkin ovat myös toki tärkeässä asemassa, sillä he ovat juuri nyt niitä, jotka nuoria voivat auttaa. Hyvinvoivat ihmiset rakentavat hyvinvoivan yhteiskunnan.
Saara Toivonen
Kirjoittaja on Jämsän nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja.