Skenaarioista toimenpiteisiin

Suunnittelu ja keskustelu on hyvästä, mutta sitten tarvitaan toimenpiteitä.

Jämsän kaupunki kutsuu kaikkia kiinnostuneita mukaan keskustelemaan kaupungin tulevaisuudesta ensi viikolla. Paha vain, että tilaisuus on keskellä työpäivää, jolloin siihen on monien kiinnostuneiden vaikea osallistua. Eri asia sitten on, tulisiko iltatilaisuuteenkaan enemmän väkeä – kaupunkien järjestämät kehittämistilaisuudet tuppaavat houkuttelemaan kovin vähän asukkaita, ellei aihe ole juuri sellainen, mikä liippaa läheltä itseä.

Tilaisuuden järjestää Tikka-hanke. Hankkeen on määrä edistää uudistuvaa teollisuutta ja kaupungin elinvoimaa. Yritysten tarpeita ja suuntaviivoja on jo aikaisemmin kartoitettu hankkeessa, ja näiden tulosten pohjalta on hahmoteltu vaihtoehtoisia tulevaisuudennäkymiä, joista nyt on tarkoitus keskustella.

Suunnittelu, keskustelu ja asukkaiden osallistaminen on hyvästä ja nykyään lakisääteistäkin. Sitähän aina halutaan, että asukkaita kuullaan. Mutta sitten seuraa se suuri mutta: mihin keskustelu johtaa? Valitettavan monista hankkeista seuraa hankeraportti, ei paljon muuta. Vähintäänkin niistä pitäisi seurata realistisia toimenpidesuosituksia ja arvioita toteuttajista sekä kustannuksista.

Sama koskee Jämsän kaupungin päättämää selvitystä ammatillisen koulutuksen toteuttamisesta. Hyvä, että päätökseen on sisällytetty vaatimus, että selvitykseen täytyy sisältyä suositus toimenpiteistä. Selvitykselle kannattaa laittaa myös napakka aikataulu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos