Jämsällä on mahdollisuuksia, uskoo kirjoittaja – ”Nyt pitää panostaa markkinointiin laajemmin, kuin vain ulkomainontaan omille asukkaille”

Jämsän kaupunki kutsui kaikkia kuntalaisia keskustelutilaisuuteen Jämsän tulevaisuudesta (JS 21.4.). Oikein hyvä, nyt on aika innostua elinvoiman vahvistamisesta. Menestyvä kunta tai kaupunki tarvitsee yritystoimintaa, toivottavasti se nousee keskusteluissa esiin. Parhaillaan on maahamme syntymässä kaikkien aikojen yritysmyönteisin hallitus, energiasaatavuus on varmistettu ja Jämsässä on valmiita yritystontteja ja avosyli.

Nyt on erinomaisen otollinen aika aloittaa kampanjointi uusien yritysten houkutteluun Jämsään, jossa infra on kunnossa ja sijainti on keskeinen. Aurinkoenergian tuotannosta hyvä esimerkki on leipomo joka paistaa auringolla. Laajempaan aurinkoenergia tuotantoon on edellytykset kun siirtolinjat ovat valmiina. Kaipolassa on monia mahdollisuuksia.

Lämmin jokivesi mahdollistaa lämpöpumppujen avustuksella taloudellisen kasvihuoneviljelyn, meillä on myös Myllymäessä alan koulutusta. Ekologiset tuontitavaran paluukuljetukset junalla Raumalta mahdollistavat logistiikkakeskuksen Jämsään, siitä on seurauksena monenlaista dynamiikkaa.

Etelä-Eurooppaan on ennustettu pahenevia kesähelteitä, jospa nyt vuorostaan tarjoamme heille viilennyslentomatkoja Suomen kauniiseen kesään, Hallin kentältä Himokseen, jossa kesällä on kapasiteettia. Hävittäjäkaupat tuo mahdollisuuksia Jämsän Halliin Patrialle ja sen alihankinta toimintaan, se vaatii valmiuksia.

Ideointia ja kehitystyötä tarvitaan, kaupungin elinvoimaosaajat ovat avainasemassa, nyt pitää panostaa markkinointiin laajemmin, kuin vain ulkomainontaan omille asukkaille.

Esko Järvenpää

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos