Uutismedian liitto on vedonnut päättäjiin ja opetusministeriöön, jotta journalismin yhteiskunnallisen roolin käsittely saataisiin entistä vahvemmin osaksi opetussuunnitelmaa. Aiheellisesti, sillä tulevien ja jo nykyistenkin sukupolvien maailmankuva ja mediankäyttö on aivan erilaisella pohjalla kuin aiemmin.
Nyt ei puhuta pelkästään mediakasvatuksesta, vaan informaatiolukutaidosta. Teknologiset välineet, joilla informaatiota hankitaan ja kulutetaan, eivät ole olennaisia. Olennaista on, millaisten periaatteiden mukaan tieto on tuotettu ja kuka sen on julkaissut.
Informaatiolukutaito lisää journalistisen etiikan ymmärrystä, kirkastaa tiedotusvälineiden roolia demokratian suojelemisessa ja korostaa tiedon huoltovarmuuden merkitystä häiriintyneessä informaatioympäristössä. Kaikki me tiedämme trollit ja vaikuttamisyritykset verkossa. Tiedon suodattaminen on yhä haastavampaa ja tietoa on saatavissa monenlaisista lähteistä, joita journalistiset tiedonvälityksen periaatteet eivät sido.
Kuitenkin luotettava media turvaa tiedonsaantia ja demokratiaa sekä vahvistaa kykyä erottaa disinformaatio. Journalismilla on kriittinen yhteiskunnallinen rooli.
Journalismin merkitys demokratian vaalijana korostuu paikallislehdissä. On ennustettu, että Suomessa on pian ”valkoisia alueita”, joilla ei ilmesty paikallislehteä. Kuka silloin kertoo paikallisdemokratian toteutumisesta tai sen ongelmista? Ylikansalliset alustapalvelut eivät sitä tee, vaan niiden foorumeilla korostuu kuplautuminen algoritmien tarjoamalla tavalla. Maailmankuva uhkaa kaventua.