Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Urheilu

Merja Rantanen valittiin Suomen maajoukkueeseen suunnistuksen MM-kisoihin Roni Kytösellä hankala päivä sunnuntaina – Tuloksena neljäs sija MM-enduro: Kaatuilua ukkosmyrskyssä – Kytönen loukkasi lonkkansa, mutta pääsi kuitenkin podiumille JRV:n Merja Rantanen suunnisti MM-näyttökisoissa hopealle: ”Nyt kisanäytöt ovat sellaiset, että tie MM-joukkueeseen aukesi” Sini Sanaslahti loikki uuden ennätyksensä Motonet GP -kisoissa Jyväskylässä Yleisurheilutuloksia: Jonna Ahola, Simo Piirainen ja Ella Hyppölä paransivat ennätyksiään Roni Kytönen enduron MM-osakilpailun voittoon Kreikassa Merja Rantasen hurja kiri nosti JRV:n I-joukkueen Venlojen viestin sijalle 24 Auto nurin ensimmäisellä erikoiskokeella juuri ennen maalia – Lindroos joutui keskeyttämään Pohjanmaarallin Maakkula kutsuu siirtämään treenit ulos –  Emmi Natri näyttää, mitä kaikkea uusilla ulkoliikuntavälineillä voi tehdä JRV:ltä kaksi edustajaa suunnistuksen nuorten MM-kisoihin Myllymäen uusi frisbeegolfrata on toteutumassa – Kaupunki osallistuu kustannuksiin 30 prosentin osuudella Tuloksia: Seuracup Jyväskylässä Rantanen pettyi takaa-ajon sijoitukseensa – ”Nyt pää pystyyn ja eteenpäin” Maalivahti Markus Ruusu ei pelaa alkukaudella JYPissä – Leikkauksen jälkeinen kuntoutus vie aikaa Äitiysvapaalta palannut Merja Rantanen jäi maailmancupin keskimatkalla kauas kärjestä Paunun kentällä tehtailtiin keskiviikkoiltana roppakaupalla ennätyksiä Mikä ajopeli tarjoaa parhaat kyydit pumptrack-radalla? – Nelikko otti siitä selvää Jämsän Retki-Veikot vahvalla joukkueella Venlojen viestiin – Tavoitteena yltää 25 parhaan joukkoon Tomi Jutila on rakentanut kilpa-autoonsa 100 hevosvoimaa lisää tehoa, mutta kausi alkoi silti rikkinäisen vaihdelaatikon voimin Vireen Tessa Moisio hyvässä iskussa toukokuun nuorisokisoissa Suomen joukkue maailmancup-avaukseen on valittu – Merja Rantanen mukana joukkueessa Enduron SM-sarjan kesäkauden avaus sujui jämsäläistahdissa Teemu Ruutana valittiin Suomen joukkueeseen haulikkolajien MM-kisoihin Vireen Simo Piirainen ja Jonna Ahola avasivat moukarikauden uusilla ennätyksillä Lindroos taisteli voiton Riihimäen SM-rallissa, vaikka ongelmilta ei vältytty Sanaslahti avasi kesäkautensa sateisella Harjun stadionilla Rasmus Tuomisen kausi alkoi Ruotsissa vauhdikkaasti, mutta ei ilman ohjelmaa – ”Sain viisi sekuntia aikasakkoa” Miten paikallaan olevaan palloon voi olla niin vaikea osua? – Golf on tekniikkalaji, jota ei opi hetkessä Hippo-harkat kutsuvat liikkumaan Kamppailulajiharrastajille vuoden jatkoaika vanhan lukion tiloihin – Korvaavien tilojen etsintää tulee jatkaa, korostaa kaupunginhallitus Suomen joukkue nuorten EM-suunnistukseen valittu – Mukana kaksi JRV:n suunnistajaa Kaipolan Vireen Nelli Flyktman vei piirinmestaruuden Jyväskylässä, Simo Piirainen voitokkaana Virroilla Enduro: Kytösen voittokulku jatkui EM-sarjassa – Pohjola onnistui sunnuntaina Suunnistaja Merja Rantanen voitti maailmancupin näyttökisan - Aarni Ronkainen todennäköisesti tienasi lipun EM-kisoihin Roni Kytönen jatkoi voittoputkeaan EM-sarjassa – Vatsavaivainen Eemil Pohjola ylsi kolmanneksi Nuoren liikuntaharrastus, hikeä ja hyvää mieltä vai lisää painetta? Yleisurheilun kisakausi alkoi seurakisoilla Paunussa – Katso tästä kilpailun tulokset Jämsän Äijän aukiolla pelataan sunnuntaina junnufutista kaukalossa – Vielä ehtii ilmoittautua mukaan Myllymäkeen puuhataan kilpatason frisbeegolfrataa – ”Tavoitteena on järjestää niin isoja kisoja kuin mahdollista” Näin testaat kestävyyskuntosi kuudessa minuutissa – Hyvä tulos suojaa monilta sairauksilta Hirvikolari 120 kilometrin tuntivauhdissa rallin erikoiskokeella – Lauhasmaa ja jämsäläiskartturi Töyry jatkoivat kisaa rikkinäisellä autolla maaliin saakka Nyrkkeily: Jose Markille SM-hopeaa Roni Kytönen viimein palkintokorokkeelle MM-endurossa ”Silloin mua jännitti, mutta ei enää”– Kahdeksanvuotias Taneli Rannos hyppäsi viime kesänä ensimmäistä kertaa karting-auton puikkoihin, ja nyt edessä siintävät ensimmäiset kisat Seurakisoissa kuka tahansa pääsee kisatunnelmaan – Kesän kisaputki alkaa keskiviikkona Kauppias Mika Lindeqvist todisti, että pienetkin ideat kannattaa laittaa rohkeasti toteutukseen – Miehen synnyttämä jääkiekkoturnaus on vuoden odotetuin tapahtuma, josta kohistaan koko vuosi Sofia Mattila ja Julia Äikiä mäkihypyn hopeasompa-yläkouluryhmään Antti Lyytikkä vei daamejaan tanssilattialla varmoin ottein –Suomalaisen Tangon SM-kisoista kultaa ja hopeaa EM-hopeaa pullistellut Voitto Suosaari kokkaa eväskoriinsa aina samat ateriat ja vetää kossusnapsin ennen lavalle astumista