Susanna sukelsi perjantaina syvälle MM-kisakuplaan osana kisojen tiedotustiimiä – Näin vuosikymmenet jääkiekkoa elänyt ja hengittänyt jämsäläinen näkee Suomen mahdollisuudet kotikisoissa

Susanna Ruusun kisapesti alkoi Suomen avauspelillä ja päättyy aikanaan kisojen finaaliin. Niiden välille mahtuu yhtä sun toista.

Nokia Arena tulee seuraavan parin viikona aikana tuttuakin tutummaksi Susanna Ruusulle.

13.5. 19:00

Jämsäläinen Susanna Ruusu on mukana jääkiekon MM-kisojen Tampereen pään tiedotustiimissä. Tiimiin kuuluu kaikkiaan seitsemän kirjoittavaa toimittajaa ja seitsemän kuvaajaa, joiden tehtävänä on välittää kisatunnelmia niin Suomen Jääkiekkoliiton ylläpitämälle leijonat.fi -sivustolle kuin sosiaaliseen mediaankin.

Ruusu ehti tehdä muutaman lämmittelyjutun ja videohaastattelun verkkoon jo ennen kisoja. Varsinainen H-hetki koitti kuitenkin perjantai-iltana, sillä Ruusu oli mukana Suomi–Norja -ottelusta raportoivassa tiimissä. Peli alkoi kello 20.20, joten päivä oli pulkassa vasta lauantain puolella.

”Seuraavalla viikolla olen Tampereella neljä päivää putkeen, oikeasti kisakuplassa”, Ruusu sanoo.

Yksi unelma todeksi

Ruusu muistelee seuranneensa jääkiekkoa jonkin verran jo lapsena. Varsinainen sukellus lajiin koitti kuitenkin aikuisiällä, kun Ruusun kaikki kolme poikaa päätyivät jääkiekon pariin. Vanhimman pojan pelaamiset loppuivat opiskeluaikoihin, mutta kaksi nuorempaa jatkavat yhä sitäkin tiiviimmin. Markus Ruusu pelaa tulevalla kaudella Jukureiden maalilla, Elias Ruusu puolestaan Mestiksessä.

”Pojat lähtivät kiekkokouluun oppiakseen luistelemaan, mutta jotenkin he sitten jäivät sille tielleen. Siitä on kohta 30 vuotta ja voi sanoa, viimeiset 25 vuotta olen seurannut kiekkoa aktiivisesti, parhaimmillaan kolmea peliä päivässä”, Ruusu laskeskelee.

Selvähän se, että nähtyään ilmoituksen MM-kisojen vapaaehtoistyöntekijähausta Ruusu kiinnostui heti. Olosuhteetkin olivat otolliset parin viikon kisapestille, sillä Jämsän lukion apulaisrehtorina työskentelevä Ruusu on ollut tämän lukuvuoden vuorottelu- ja opintovapaalla.

”Päätin, että kyllä minä nyt haen, ettei tarvitse jälkikäteen harmitella. Valinnasta ei voinut olla varma, joten tietysti olin valtavan iloinen, että pääsin juuri tiedotustiimiin ja mukaan kisojen ytimeen. Se oli toteen käynyt haave, sillä pääsen kirjoittamaan ja samalla hyödyntämään sitä jääkiekkotuntemusta, jota minulle on vuosien varrella kertynyt”, Ruusu sanoo.

Kansainvälisen Jääkiekkoliiton sääntöjen mukaisesti tiimi voi raportoida vain Suomen peleistä, joihin kulloisetkin vastustajat toki liittyvät oleellisesti. Suomen joukkueen pelaajat ovat Ruusulle joka tapauksessa sen verran tuttuja, ettei sen kummempaa nimien tai kasvojen opiskelua ole tarvinnut tehdä.

Yleisönkin ääni kuuluviin. Susanna Ruusu työn touhussa.

Mutta ketä Suomen joukkueen jäsentä hän haastattelisi, jos voisi itse päättää? Valinta ei ole Ruusulle aivan helppo, vaihtoehtoja kun on sen verran monta.

”Paria olen jo päässytkin haastattelemaan. Mutta ehkä juttelisin kuitenkin Teemu Hartikaisen kanssa vähän enemmän. Hän on vaatimaton kovan työn tekijä, mutta ei paljon otsikoissa”, Ruusu sanoo.

Vaan miten Suomen käy?

Suomen joukkueen kokoonpano on Ruusun mielestä odotusten mukainen.

”On aina kiva, jos mukana on uusia pelaajia keräämässä kokemusta jatkoa varten. Suomessa on iso porukka, mistä valita, ja kyllä kaikki pelaajat ovat paikkansa ansainneet. Päävalmentaja Jukka Jalonen on niin kokenut, että tietää, mitä tekee”, Ruusu sanoo.

”Se tietysti harmittaa, että Laineen Pate (Patrik) ei ole loukkaantumisen vuoksi mukana. Hän olisi päässyt pelaamaan MM-pelejä kotikaupungissaan, parin kilometrin päässä kotoa”, Ruusu miettii.

Suomen tappio Ruotsille MM-kenraalissa viime viikonloppuna on herättänyt joissain pientä paniikkia, mutta Ruusu ei ole huolissaan.

”Joukkue näyttää todella hyvältä, siinä on niin paljon kokemusta, monipuolisuutta, vauhtia ja taitoa. Kun porukkaa seuraa, heillä näyttää olevan hirveän hyvä henki päällä. Heidän työnkuvaansa kuuluu, että työkaverit vaihtuvat ja kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta meno näyttää silti todella rennolta ja heillä tuntuu olevan hauskaa keskenään”, Ruusu arvioi.

MM-kisojen isäntämaat ovat päässeet juhlimaan mestaruutta vain harvoin. Ruusu kuitenkin toivoo, että Suomi olisi finaalissa – eikä vähiten siksi, että hänen tehtävänään on välittää finaalipelin tunnelmia sosiaaliseen mediaan.

”Olisihan se yhdenlainen huipentuma, varsinkin jos Suomi sattuisi vielä voittamaan. Sitten ei kyllä työvuoron päättymisellä ole mitään väliä, vaan koko yö kuljetaan somettamassa pitkin Tamperetta”, Ruusu virnistää.

Ruusu haluaa uskoa Suomen voittoon muutenkin.

”Tarjolla on niin mahtava kattaus: hyvät pelaajat, uusi upea stadion ja yleisön tuki. Se auttaa aina”, Ruusu sanoo.

Edit. 14.5. klo 14.09: Muutettu juttu perjantain osalta oikeaan, eli menneeseen aikamuotoon.

Edit. 14.5. klo 15.30: Lisätty kuviin kuvaajan nimi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos