Uimahalli Koskikaran aletunnit ovat olleet menestys: Hiljaiset ajat vaihtuneet ruuhkiksi – Vuoden toisella viikolla asiakkaita riitti enemmän kuin syysloman aikaan

Kampanjasta tullut palaute on ollut pääasiassa positiivista.

Aava Aronen vietti keskiviikkona 4-vuotissyntymäpäiväänsä isänsä Toni Arosen kanssa uimahallissa polskutellen. Isä kertoo, etteivät he ole hyödyntäneet aletuntien hinnoittelua, koska he käyvät uimassa usein päiväaikaan. ”Käymme uimassa kerran-kaksi viikossa. Viimeksi tulimme vähän tavallista myöhemmin ja huomasin, että halliin alkoi tulla porukkaa ruuhkaksi asti.”

19.1. 8:53

Joulukuun alussa Uimahalli Koskikarassa alkanut kampanja on houkutellut paljon uusia kävijöitä pulikoimaan. Kampanjan tavoitteena on saada asiakkaita käyttämään uimahallin palveluita hiljaisina tunteina ja vähentämään samalla omaa energiankulutusta kotona.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos