Jämsän Retki-Veikkojen, JRV:n, seuraavat kuntorastit ovat torstaina 27. huhtikuuta Rahkavuoren maastossa – eli korttelisuunnistuksesta siirrytään nyt metsän puolelle. Samalla kertaa alkaa myös aikuisten suunnistuskoulu, jonne ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat oppia liikkumaan metsässä ja suunnistamaan kartan avulla.
Vallitsevan lumitilanteen vuoksi ratamestari on päätynyt supistettuun ratavalikoimaan ja lyhentänyt ratoja. Lunta voi olla vielä joissakin paikoissa sen verran, että se hidastaa vauhtia paremmallakin suunnistajalla.
Metsäsuunnistuskauden avauksessa ratavaihtoehtoina ovat vaikeat 4,6 kilometriä ja 2,9 kilometriä, helppo 2,2 kilometriä ja Rastireitti. Radat sijoittuvat aika suppealle ja helpolle alueelle, pääasiassa vähälumisille Rahkavuoren etelä- ja länsirinteille.
Tapahtumakeskus sijoittuu ainakin monille hiihtäjille tuttuun, niin kutsuttuun Rauhalan mutkaan paikkaan, mihin hiihtoladun valaistus loppuu. Autolla paikalle pääsee, kun kääntyy Juokslahden tieltä Hammaskallion tielle. Tähän risteykseen on matkaa Citymarketin liikenneympyrästä noin 3 kilometriä. Hammaskallion tiellä on niukanlaisesti tilaa pysäköintiin, jos latupohja on edelleen jäässä, joten jos mahdollista, paikalle kannattaa tulla kaksipyöräisellä kulkupelillä tai jalkapatikalla.
Jonkinlaisia opasteita alkaa näkymään jo Citymarketin liikenneympyrän luota, josta opastus ohjaa Juokslahden suuntaan. Seuraava opastus on Hammaskallion tien risteyksessä.
Metsään pääsee entiseen tapaan kello 17–19. Jos lenkki jää jostain syystä kesken, ilmoittaudu maalissa, vaikka juoksisit ilman aikaa, etteivät järjestäjät värvää etsintäpartiota perääsi.
Toiveena on karttamaksun suorittaminen etukäteen verkossa, mutta eurotkin kelpaavat. Verkkomaksamiseen löytyy ohjeet JRV:n sivuilta.
Jos ei ehdi paikalle torstaina ja haluaa käydä omatoimisesti kiertämässä ratoja jälkikäteen, voi karttoja noutaa Sportia Heinosen tuulikaapista. Rastiliput ovat maastossa siihen saakka, kunnes järjestäjäporukka ehtii kerätä ne sieltä pois. Rastipisteisiin jää vielä paikalle punainen nauha, joissa on merkittynä rastien järjestämispäivä ja rastikoodi, joten suunnistamisesta voi käydä nauttimassa myös omatoimisesti itselleen sopivana ajankohtana.
Lähde: JRV.