Duon kausi päättyi yhteiseen juhlaan ja kauden parhaiden palkitsemiseen

Duon salibandykausi päätettiin suurella joukolla Vitikkala-salissa.

Vitikkalan koulun sali täyttyi helatorstaina seuran salibandypelaajista ja heidän vanhemmistaan.

Helatorstai oli Duon salibandyjunioreille erityinen päivä, kun Vitikkala-salissa juhlittiin yli 200 hengen voimin salibandykauden päättäjäisiä.

Pitkän kauden jälkeen juhlaan olikin aihetta, sillä salibandykauden aikana elokuusta huhtikuuhun Duon eri ikäluokat pelasivat yli 100 ottelua ja harjoituksia kertyi lähes 500.

Duon pelaajamäärät ovat korona-aikojen jälkeen jälleen kasvussa. Menneellä kaudella pelaajia oli keskimäärin 170.

“Se on merkki siitä, että olemme tehneet asioita oikein ja salibandy harrastuksena kiinnostaa laajalti. Olemme saaneet myös positiivista palautetta muilta seuroilta esimerkiksi ottelutapahtumien järjestelyistä. Tämä ei olisi mahdollista ilman sitoutuneita valmentajia, joukkueenjohtajia ja muita taustahenkilöitä. Iso kiitos siitä", seuran puheenjohtaja Ari Vilenius sanoi.

Seuraavan kauden valmistelutyöt ovat jo täydessä vauhdissa. Kovempia otteluita on luvassa lisää, sillä Duo osallistuu kahden joukkueen voimin Salibandyliiton aluesarjaan Keski-Suomen alueen Seppä-liigan lisäksi.

P16 ja P17 -ikäluokassa Duo tekee yhteistyötä Jyväskylän Happeen kanssa yhteisjoukkueiden muodossa. P16-joukkue osallistuu valtakunnalliseen SM-sarjaan ja P17-ikäluokka pelaa aluesarjaa.

“Yhteistyöstä Happeen kanssa saimme erittäin hyviä kokemuksia päättyneellä kaudella. Pelaajavaihdon lisäksi olemme tehneet yhteistyötä myös valmennuksen kanssa. Happeen harjoitusmetodeja on myös meillä käytössä” Ari Vilenius totesi.

Duo muisti kaikkien joukkueidensa ja harrasteryhmiensä väkeä palkinnoin.

Palkitsemisvuorossa ikäluokat P15 ja P16.

Päättäjäistilaisuuden jännittävin ohjelmanumero oli tietysti palkintojenjako. Jokainen valmentaja ja joukkueenjohtaja palkitsi oman joukkueensa pelaajat valintoja perustellen. Valmentajat olivat yhtä mieltä siitä, että valinnat olivat erittäin vaikeita, koska niin moni pelaaja oli kehittynyt huimin harppauksin kauden aikana.

Duon salibandykausi päättyi vain hetkeksi. Seuraava isompi tapahtuma on Vitikkalan uuden ulkosalibändykentän avausturnaus 17. kesäkuuta. Pienen lomakauden jälkeen 12. elokuuta on jälleen luvassa katusäbäturnaus Akuliinan aukiolla, josta varsinainen kausi laukaistaan käyntiin.

Salibandykausi 2022-23

Duon palkitut

P7 ja P8 (2015–16 syntyneet): valmennuksen valinta Nikolas Kirvesmäki, OP Jämsä -pelaaja Tobias Laakso.

P9 ja P10 (2013–14 syntyneet): kultapelaaja P9 Emilia Ahonen, hopeapelaaja P9 Valtteri Markkanen, pronssipelaaja P9 Emil Ratia, kultapelaaja P10 Alex Valtonen, hopeapelaaja P10 Konsta Karvonen, pronssi pelaaja P10 Oskari Kuisma, valmennuksen valinta Vilho Vilenius, OP Jämsä -pelaaja Wäinö-Wenni Koskinen, vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Peetu Järvinen.

P11 ja P12 (2011–12 syntyneet): kultapelaaja P11 Kaapo Finnilä, hopeapelaaja P11 Anton Laukkala, pronssipelaaja P11 Kalle Lahnamäki, - kultapelaaja P12 Aatu Leppänen, hopeapelaaja P12 Samu Ratia, pronssipelaaja P12 Aleksi Jakobsson, valmennuksen valinta Konsta Vilenius, OP Jämsä .pelaaja Kalle Talvisalmi, vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Arttu Siukola.

P13 ja P14 (2009–10 syntyneet): kultapelaaja Kasper Mäkinen, hopeapelaaja Jaakko Rautiala, pronssipelaaja Eelis Hakala, valmennuksen valinta Veeti Löfqvist, OP Jämsä -pelaaja Atte Sipovaara, vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Joel Ilmonen.

P15 ja P16 (2007–08 syntyneet): kultapelaaja Eetu Hietanen, hopeapelaaja Akseli Himanen, pronssi pelaaja Samuli Ilmonen, valmennuksen valinta Jasmin Rutanen, OP Jämsä -pelaaja Tatu Tabell, vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Anton Kirvesmäki.

Tytöt 2007–12: valmennuksen valinta Emma Rautiainen, OP Jämsä -pelaaja Viivi Hinkkuri, Pelaajakehitys-palkinto Enni Nieppola.

Pojat 2009–12: valmennuksen valinta Oskar Varila, OP Jämsä -pelaaja Oiva Leinonen.

Perhesähly 2017–18: kaikki pelaajat palkittiin.

Muut tunnustukset: aktiivisesta seuratyöskentelystä Satu-Päivi Hirvikorpi-Ilmonen ja Pia Siukola.

Lähde: Duo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos