Jämsän Retki-Veikot järjesti helatorstaina suunnistuksen superpäivän Haaralankankaalla. Ensin kilpailtiin lasten ja nuorten Kompassitapahtuman merkeissä. Tapahtumaan osallistui reilu 80 lasta.
Seurat eri puolella Suomea järjestävät lapsille ja nuorille kesän aikana useamman Kompassitapahtuman. Ne ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joiden tavoitteena on innostaa osallistumaan kilpailutapahtumiin ja suorittamaan niissä omalla tasollaan, tärkeintä on liikkumisen riemu ja rastien löytämisen ilo. Elokuussa vuorossa on valtakunnallinen Kompassitapahtuma, joka suunnistetaan Hyvinkäällä, vuonna 2025 se järjestetään Jämsässä.
Helatorstaina nuorimmat osallistujat olivat viisivuotiaita. He suunnistivat saattajan kanssa rastireittiradan. Tällä kertaa mihin vain sarjaan oli mahdollista osallistua kokeilumielessä saattajan kanssa. Kompassitapahtuman ratamestarina ratamestariurallaan debytoi 16-vuotias Riikka Peltonen, jonka radat saivatkin kiitosta metsästä tulleilta nuorilta suunnistajilta. Kompassitapahtumassa kokoontui myös Jämsän Retki-Veikkojen Hippo-suunnistuskoulu. Tapahtumassa ilahdutti myös Kettu-maskotti.
Aluemestaruuksia junnuille
Kompassitapahtuman jälkeen pyöräsuunnistettiin avoin Keski-Suomen aluemestaruuskilpailu. Pyöräsuunnistuksessa edetään pääasiassa polkuja ja teitä pitkin. Pyöräsuunnistuskartta on pelkistetympi kuin normaali suunnistuskartta, polkujen ja teiden ajettavuus määritellään neljällä eri tasolla ja leveys kahdella eri leveydellä. Niiden perusteella suunnistaja tekee reitinvalintansa. Tuomo Marttisen ratamestaroimille radoille osallistui reilut 100 pyöräsuunnistajaa, joko totisesti kilpaillen tai erilaisin tavoittein kuntoilumielessä startaten.
Mukana oli ilahduttavan monta ensikertalaista kokeilemassa tätä niin Jämsän seudulla kuin valtakunnallisestikin vähemmän harrastettua lajia. Pääsarjojen voittoihin ajoivat Jalasjärven Jalaksen Jussi Laurila sekä Tampereen Pyrinnön Saara Yli-Hietanen. JRV:n junioreista aluemestaruuksiin polkivat Viljo Seppälä (H13), Riikka Peltonen (D17), Iida Taini (D13) ja Elias Reponen (H11).
Lisäksi suunnistettiin viikoittaiset kuntorastit ja usealla radalla suunnistajat pääsivät maistamaan joitakin Jämsä–Jukolassa vuonna 2013 suunnistettuja rastipisteitä ja rastivälejä. Jämsä-Jukolan urat ovat haihtuneet näkyvistä jo vuosikausia sitten, mutta maastossa oli edelleen aistittavissa Jukola-tunnelmaa. Kuntorasteille osallistui 166 henkilöä mukaan lukien aikuisten suunnistuskoululaiset. Kuntorastien tulokset löytyvät Rastilippu-palvelusta.
Lähde: JRV