Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pieni, mutta sisukas Kiri – "Emme enää yllä samalle tasolle kuin joskus ennen, mutta teemme parhaamme"

–Ne olivat pienenä hienoja hetkiä, kun vanhemmat kuskasivat minua Kirin toimintaan mukaan. Ei haitannut vaikka olisin tullut yleisurheilukisoissa viimeisenä maaliin. Kokemukset olivat jännittäviä ja erilaisia, Koskenpään Kirin puheenjohtaja Helena Kärkkäinen kertoo hymyillen. Pienen kylän urheiluseura on vaikuttanut Koskenpäällä kasvaneen naisen elämään. Nuorena hän osallistui aktiivisesti hiihtokisoihin ja oli toimihenkilönä seuran edustajana esimerkiksi Lahden Suurkisoissa. –Olen ollut pienestä saakka kiinnostunut liikunnasta juuri Kirin ansiosta. Ajauduin myös ohjaamaan eri tunteja seurassa. Uskon, että ilman niitä kokemuksia en välttämättä olisi koskaan innostunut ohjaamisesta, tai edes liikkumisesta, niin paljon, noin 18 tuntia viikossa erilaisia liikuntaryhmiä eri työväen- ja kansanopistoille ohjaava nainen kertoo. Kiri perustettiin vuonna 1938 Koskenpään Kiri juhlii tänä vuonna 80-vuotista taivaltaan. Seuran toiminta oli ensimmäisinä vuosikymmeninä aktiivista ja vilkasta. Kirin ja usean yhteistyökumppanin ansiosta Koskenpää sai oman urheilukentän vuonna 1946. Kiristä on ponnistanut monta menestystä niittänyttä urheilijaa, kuten kestävyysjuoksijat Toivo Virtanen ja Matti Valkeajärvi sekä Rautaruohon sisarukset Helena ja Liisa . Kirin menestyneimpänä urheilijana voidaan pitää Ritva Bisteriä , joka voitti 1960-luvulla kolme Suomenmestaruutta korkeushypyssä ja edusti Suomea muun muassa 13 maaottelussa. –Toiminta on ollut hyvinkin aktiivista. Kiristä on lähtöisin moni muukin menestynyt urheilija. Seuran tärkeimmät lajit olivat alkuvuosikymmeninä maastojuoksu, hiihto ja suunnistus. Kärkkäinen päätyi seuran puheenjohtajan pallille tavallaan sattumalta. Koska Kirillä on aina ollut paikka naisen sydämessä, lähti hän luotsaamaan seuraa siitä huolimatta, että hän ei enää asu Koskenpäällä vaan Jyväskylässä. Seuran toiminta oli vuonna 2013 pienellään, eikä tekijöitä tahtonut riittää entiseen tapaan. –Isäni toimi aktiivisesti seurassa pitkään, ja päätin lähteä isäni jalanjäljille. Meidän täytyi pysähtyä miettimään, onko toiminnan jatkaminen vielä järkevää. Kiri järjesti siinä vaiheessa vuosittain hiihtokisat, jos lunta riitti ja ehkä jokin lasten jumppakin pyöri seuran toimesta, mutta muuta toimintaa ei juuri ollut. Iso rooli koskenpääläisten liikuttajana Seuran aktiivit päättivät vielä antaa toiminnalle mahdollisuuden, ja hiljalleen toiminta on elpynyt. Vanhojen perään ei haikailla, mutta niitä muistellaan lämmöllä. –Emme me enää pääse toiminnassa sille tasolle, millä se joskus oli. Menemme vuosi kerrallaan eteenpäin. Tärkein tehtävämme on edelleen fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Pyrimme liikuttamaan lapsia ja luomaan heille perusedellytykset liikkumiseen koululiikunnan lisäksi. Emmekä tietysti unohda työssäkäyviä ja varttuneempia koskenpääläisiä. Kiri tekee yhteistyötä paikallisten yritysten ja järjestöjen kanssa. Seura järjestää vuosittain sarjahiihdot sekä perinteiset Porkkalan hiihdot, jos lunta riittää. Kiri on mukana koululaisten liikuntatoiminnassa järjestäen esimerkiksi yleisurheilukisoja ja erilaisia tapahtumia koululla. –Syksyisin ja keväisin meillä pyörii Kuntalassa jumppa. Pidämme myös erilaisia lajikokeilupäiviä, joissa on päässyt testaamaan esimerkiksi suppailua ja jousiammuntaa. Haluamme tarjota paikallisille mahdollisuuden kokeilla uusia lajeja ilman pitkiä ajomatkoja. Kirillä on iso rooli Koskenpään urheilutarjonnassa, vaikka kilpavalmennustoimintaa ei seuralla enää olekaan. Kesäisin on pyörinyt jalkapallo- ja yleisurheilukoulut, joista tänä kesänä ensimmäiselle löytyi vetäjä. Seurassa on noin 100 jäsentä, mutta toiminta pyörii pitkälti pienellä porukalla. –Yksin minä en ole Kiriä pystyssä pitämässä. Meillä on upea tukiverkosto kylällä. Sieltä löytyy osaajia eri tarpeisiin. Kiitos Kirin tarinan jatkumisesta kuuluu jokaiselle, joka on antanut panoksensa toimintaan, oli se sitten pieni tai suurempi teko, nainen hymyilee. Kärkkäinen kertoo 80-vuotiaan seuran olevan osa häntä. Seuratoiminnan jatkuminen on hänelle sydämen asia. –En olisi ikinä uskonut nuorena, että päädyn puheenjohtajaksi. Muistan, kuinka katselimme pienenä silloisia puheenjohtajia kunnioittavasti ja arvostavasti, hän naurahtaa. Koskenpään Kirin 80-vuotisjuhlat pidetään Koskenpään Pirtillä sunnuntaina 8. heinäkuuta kello 15 alkaen. Ohjelmassa on juhlapuhe, palkitsemisia, musiikkia, esityksiä sekä tietysti kakkukahvit. Juhlatilaisuus on kaikille avoin. Perustettu tammikuussa vuonna 1938. Seuran ensimmäinen ja pitkäaikaisin puheenjohtaja oli Aatos Vuolle-Apiala. Hän toimi puheenjohtajana aina 1960-luvulle saakka. Alkuvuosikymmeninä tärkeimpiä lajeja olivat yleisurheilun lisäksi hiihto, suunnistus, voimistelu, pesäpallo ja painonnosto. Kiristä ponnistaneita urheilijoita ovat muun muassa kestävyysjuoksijat Toivo Virtanen ja Matti Valkeajärvi, Rautaruohon Sisarukset Helena ja Liisa, suunnistajat Reetta Vuori, Anna Hagman ja Elvi Kukko. 1950 ja 1960 -lukujen menestyjiin kuuluivat korkeushyppääjä Ritva Bisterin ohella Tauno Hanhinen, Tuomo Pahkamäki sekä Kalevi Korkman. Kiriläisillä oli aikanaan oma soittokunta sekä kaksi soitinyhtyettä. Vuonna 1958 seura saavutti ensimmäisen Suomenmestaruutensa naisten 3x800 metrin viestissä, kun kolmikko Raili Rautaruoho, Saara Vilen ja Helena Hyvärinen pinkaisivat sekä Suomen että Pohjoismaiden ennätysajan. 1970-luvulla toiminta oli erittäin vilkasta. Seuran varsinainen kilpaurheilutoiminta päätettiin toteuttaa yhdessä Jämsänkosken Ilveksen kanssa ja suunnistuksessa kumppaniksi valikoitui Jämsän Retki-Veikot. 2000-luvulla toiminta muutti edelleen muotoaan. Väki etsiytyi kaupunkeihin ja harrastuspiirit vaihtuivat. Kiri on silti pitänyt pintansa ja pyrkii tarjoamaan kylällä aktiviteetteja ja liikuttamaan ihmisiä. Lähde: Koskenpään Kiri