Korona rasitti Ateria liikelaitoksen taloutta – Viime vuoden tilinpäätös jäämässä neljännesmiljoonan verran pakkaselle

Isoin ylitys nähtiin ulkopuolelta palkattavien sijaisten määrärahassa.

Ruokapalvelukeskus Arinassa valmistetaan ruokaa muun muassa kouluille. Arkistokuvassa työn alla pyörykkäpastan kastike.

19.1. 10:41

Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut liikelaitoksen viime vuoden tilinpäätös on jäämässä 256 547 euroa alijäämäiseksi.

Liikelaitoksen taloutta rasittivat muun muassa koronaan liittyvistä toimista johtunut henkilöstömenojen ylitys. Samaan aikaan asiakkaiden tilaamat palvelut vähenivät. Sekä Jämsän kaupungin että Jämsän Terveys Oy:n ostamien ateriapalveluiden määrä oli pienempi kuin talousarviota tehdessä oli ennakoitu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos