Ensimmäisten palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoitukset saapuvat Omavero-palveluun tänään torstaina 17.3., Verohallinto kertoo. Verottajan mukaan yhteensä hieman yli 800 000 suomalaista saa tänä vuonna veroilmoituksensa ainoastaan sähköisessä muodossa. Heistä yli 13 000 luopui paperisesta ilmoituksesta maaliskuun alussa. Verottaja sanoo lähettävänsä silti yhä monelle paperista postia turhaan.
Ensimmäiset veroilmoitukset saapuvat tänään Omavero-palveluun – noin neljänneksellä on ilmoituksessaan täydennettävää
Verohallinnon mukaan moni saa turhana sekä sähköisen että paperisen veroilmoituksen.
Verottajan mukaan yhteensä hieman yli 800 000 suomalaista saa tänä vuonna veroilmoituksensa ainoastaan sähköisessä muodossa.