Pelastuslaitos joutui tiistaina aamupäivällä Jämsänjoella Kaipolassa pelastustöihin. Kaksi koiraa oli lähtenyt omistajaltaan omille teilleen ja päätyneet Jämsänjoen jäälle.
Omistaja soitti hätäkeskukseen ja pelastuslaitoksen yksikkö saapui paikalle.
”Kun yksikkö oli kohteessa ja koiria oli houkuteltu jäältä pois, astui toinen koirista sulaan kohtaan noin 10–15 metrin päässä rannasta ja humpsahti veden varaan. Pelastuslaitoksen pintapelastaja kävi noukkimassa koiran ylös”, summaa Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä pelastusviranomainen Juho Laitinen.
Koira ei ehtinyt olla veden varassa kuin pari minuuttia. Lopulta toinenkin koira saatiin houkuteltua jäältä kuivalle maalle eikä kummallekaan koiralle sattunut pahemmin.