Himoksella syöttöputkeen paikallistetun putkirikon syy edelleen epäselvä – Vedenjakelu pyritään saamaan kuntoon maanantain aikana

Himoksen vesitorni oli sunnuntaiaamuna aivan tyhjä. Vedet valuivat suoraan Patalahteen.

Osa Himoksen mökkiasiakkaista joutui olemaan sunnuntaina ilman vettä. Kuvituskuva.

16.5. 9:25

Himoksessa viikonloppuna havaitun putkirikon korjaus on käynnistynyt. Vuotokohtaa ei vielä maanantaiaamuna kello 9 aikoihin ollut saatu näkyviin, joten rikon syykin oli sen myötä edelleen epäselvä.

Ensimmäiset merkit ongelmista huomattiin lauantaina, kun vesilaitoksen päivystäjä sai koneelleen Himoksen vesitornin alarajahälytyksen. Himoksella oli viikonloppuna tapahtumia ja mökeissä paljon asiakkaita, joten aluksi tilanne laitettiin runsaan käytön piikkiin. Vesitornissa veden määrä kuitenkin jatkoi vähenemistään, minkä myötä mahdollista vuotopaikkaa alettiin etsiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos