Emppis 25 vuotta – Toimintaa tarpeeseen

Kuorevedellä toimiva yhdistys on perustettu vuonna 1997. Emppis ry on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, paikka joka vastaa kysyntään.

Emppis ry:n puheenjohtaja Maija Patamäki kertoo, että yhdistyksen tiloja käyttävät muutkin paikalliset yhdistykset. Tällä hetkellä tiloissa on Kuoreveden Taideseuran näyttely.

Aluksi yhdistys perustettiin lasten iltapäiväkerhon järjestämiseksi. Sen jälkeen toiminnassa olivat mukana mielenterveyskuntoutujat ja ohjelmassa oli myös työtoimintaa. Tänä päivänä kohderyhmä ovat eläkeläiset ja ikäihmiset.

Yhdistyksen toiminta on moninaista. Ohjelmassa on retkiä, kerhoja ja erilaisia luentoja. Luennot koskettavat esimerkiksi terveyttä tai mitä tahansa muuta jäsenistöä kiinnostavaa aihetta. Yhteistyötä tehdään tietysti oman kylän yhdistysten kanssa, mutta myös Jämsänlaakson Setlementin ja Jämsän Muistiyhdistyksen kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos