Kesäkuussa hukkui tänä vuonna 12 vähemmän kuin edellisenä vuonna

Helteinen kesäkuu vaati Suomen vesillä 18 ihmisen hengen.

Alkoholi ei kuulu vesille.

5.7. 16:00

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan kesäkuussa hukkui 18 ihmistä. Kuusi hukkumista tapahtui uidessa, viisi vesiliikenteen yhteydessä ja seitsemässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Juhannuksen aikana, torstai-sunnuntai, hukkui viisi ihmistä.

Kesäkuussa hukkui tänä vuonna 12 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana, 30. Suomessa on tammi-kesäkuun aikana hukkunut 36 ihmistä, joka on 32 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana, 68.

Lämpimät säät houkuttelevat vesille

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu oli suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpi. Lämpimän kesäsään ikävänä kääntöpuolena ovat runsaat hukkumistapaturmat. Keskimäärin puolet Suomen hukkumistapaturmista ajoittuu kesäkuukausiin.

Kesäkuun hukkumiskuolemista tapahtui seitsemän Itä-Suomen alueella, neljä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kolme Pohjois-Suomen alueella, kolme Lounais-Suomen alueella ja yksi Etelä-Suomen alueella.

Paljon läheltä piti -tilanteita on myös tapahtunut. Jotta loppukesä sujuisi mahdollisimman turvallisesti, on syytä huomioida muutama asia.

Alkoholi ei kuulu vesille

Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi. Muista, että alkoholi ei kuulu vesille. Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä. Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa. Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti. Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan. Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan. Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan. Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus. Muista terve järki ja selkeä arviointikyky - oikea asenne luo turvaa.

Tutussa vesistössä ja lähellä rantaa

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Suurin osa tapaturmaisista hukkumisista tapahtuu uinnin, pulikoinnin ja vedessä vilvoittelun yhteydessä, rannalta tai laiturilta tahattomasti veteen putoamisien yhteydessä ja vesikulkuneuvolla eli pääasiassa soutuveneellä liikkumisen yhteydessä. Hukkumiset tapahtuvat usein tutuissa sisävesistöissä, lähellä rantaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos