Kutsunnat alkavat Keski-Suomessa ensi viikolla – Jämsässä kutsuntapäivät 23. ja 24. elokuuta

Tänä vuonna kutsuntoihin osallistuu Keski-Suomessa yhteensä 1 536 vuonna 2004 syntynyttä miestä.

Jämsässä kutsunnat järjestetään tuttuun tapaan seurakuntakeskuksella.

11.8. 19:00

Tämän vuoden kutsunnat varusmiespalvelukseen alkavat Keski-Suomen maakunnan alueella elokuun 15. päivänä Hankasalmelta. Kutsunnat päättyvät 15. joulukuuta. Kutsuntatilaisuuksia pidetään 32 kappaletta 17 paikkakunnalla.

Jämsässä kutsunnat järjestetään seurakuntakeskuksella tiistaina 23. elokuuta ja keskiviikkona 24. elokuuta kello yhdeksältä. Kutsunnanalaisten ilmoittautuminen alkaa kello 8.30. Tiistaina vuorossa ovat miehet, joiden sukunimi alkaa A–L-kirjaimella ja keskiviikkona he, joiden sukunimi alkaa M-Ö-kirjaimella.

Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 2004 syntyneet miehet, joita on Keski-Suomessa 1536. Kutsuntaikäluokan lisäksi tarkastetaan 362 aiemmilla kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi määrättyä. Yhteensä koko maassa on tänä vuonna noin 31 400 vuonna 2004 syntynyttä kutsunnanalaista miestä. Vuosittain järjestettävissä kutsunnoissa määritetään tulevan varusmiehen palveluskelpoisuus ja tehdään sen perusteella päätös palvelukseen määräämisestä tai siitä vapauttamisesta.

Kutsunnoissa asevelvolliset määrätään aloittamaan varusmiespalvelus kolmen seuraavan vuoden aikana. Pääosa keskisuomalaisista asevelvollisista suorittaa varusmiespalveluksensa Kajaanissa Kainuun prikaatissa tai Tikkakoskella Ilmasotakoulussa. Perustelluista syistä asevelvollisia voidaan määrätä myös muihin joukko-osastoihin.

Asevelvollisuuslain mukaan kutsuntojen järjestämisestä Keski-Suomessa vastaa Keski-Suomen aluetoimisto, joka on osa Panssariprikaatia. Kutsuntalautakunnan jäseninä toimivat kaksi aluetoimiston asevelvollisuusasioihin perehtynyttä sotilasta sekä sen kunnan edustaja, jonka kutsunnanalaisia tilaisuus koskee. Kutsunnoissa määritetään kutsunnanalaisen palveluskelpoisuusluokka ja päätetään palveluksesta (aloitusaika ja -paikka). Palvelusajan pituus ja tehtävä, johon asevelvollinen koulutetaan, päätetään vasta joukko-osastossa, ei kutsunnoissa.

Kutsunnoissa on paikalla lääkäri, joka antaa tarvittaessa esityksen asevelvollisen palveluskelpoisuusluokasta. Sisä-Suomen poliisi tukee Keski-Suomen aluetoimistoa kutsuntatilaisuuksissa.

Erikoisjoukkoihin ei määrätä kutsunnoilta, vaan niihin hakeudutaan erikseen.

Kutsuntojen merkitys säilyy

Puolustusvoimat pitää tärkeänä kutsuntojen pitämistä vakiintuneeseen tapaan. Tällöin ennen varusmiespalvelukseen määräämistä jokaista asevelvollista kuullaan henkilökohtaisesti. Tämä takaa sen, että jokaisen toivomukset voidaan ottaa huomioon mahdollisimman hyvin.

Lähde: Puolustusvoimat / Keski-Suomen aluetoimisto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos