Yle: Teemu Torssosen veljeä epäillään osallisuudesta Pekka Katajan murhayritykseen

Torssosen veli on tällä hetkellä syyteharkinnassa.

Pekka Katajan murhan yritys tapahtui hänen kotonaan Jämsänkoskella kesällä 2020. Kaksi miestä tunkeutui 20. heinäkuuta aamupäivällä hänen asuntoonsa väittämällä olleensa toimittamassa pakettia perussuomalaisten puoluetoimistolta. Katajan avattua oven miehet ryntäsivät sisään ja löivät häntä useita kertoja päähän vasaralla tai muulla esineellä.

Jyväskylän entisen kaupunginvaltuutetun Teemu Torssosen veli on tällä hetkellä syyteharkinnassa epäiltynä osallisuudesta perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yritykseen, kertoo Yle.

Valtionsyyttäjä Mika Appelsin vahvisti Ylelle, että Torssosen veli on syyteharkinnassa. Hänen epäiltyä osuuttaan tapahtumiin ei kerrota.

Ylen tietojen mukaan veli kiistää olevansa millään tavalla osallinen tekoon. Poliisi on ottanut veljen kiinni jo vuosi sitten elokuussa ja tehnyt hänen kotiinsa kotietsinnän. Veljeä ei kuitenkaan esitetty vangittavaksi.

Ylen tietojen mukaan veli on joutunut rikoksesta epäillyksi suurelta osin poliisin uutena todistajana viime vuonna kuulusteleman Torssosen entisen puolison kertoman johdosta. Epäillyn nimeä ei julkaista, koska hän ei ole julkisuuden henkilö.

Asia on Ylen mukaan parhaillaan syyteharkinnassa, jossa valtionsyyttäjä Mika Appelsin ja aluesyyttäjä Janne Kangas arvioivat, riittääkö uusi näyttö syytteen nostamiseen. Veljen osalta syyttäjät aikovat tehdä päätöksen syyttämisestä tai syyttämättäjättämisestä lähiviikkoina.

Myös Teemu Torssosen osallisuutta tapahtumiin arvioidaan lisätutkinnan valossa uudelleen. Torssonen oli aiemmin vangittuna, mutta hänen kohdallaan syyttäjät tekivät syyttämättäjättämispäätöksen ei näyttöä -perusteella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos