Valtuustoaloitteessa ehdotettiin muualta muuttaville työntekijöille tarjottavaa puolen vuoden asuntoetuutta – Etuuden käyttöönotto ei ole toistaiseksi ajankohtainen, koska vapaita asuntoja ei juuri ole

Jämsän kaupunginvaltuusto käsitteli asuntoetuuteen liittyvää valtuustoaloitetta maanantaina.

Keskustan valtuustoryhmä jätti keväällä aloitteen, jonka avulla ajateltiin lisätä kaupungin houkuttelevuutta.

8.11. 11:35

Jämsän kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina valtuustoaloitetta, joka koski kaupungin uusille, toiselta paikkakunnalta Jämsään muuttaville, työntekijöille työsuhde-etuna tarjottavia vuokra-asuntoja. Keskustan valtuustoryhmä jätti aloitteen toukokuussa.

Aloitteessa ehdotetaan, että uusien asukkaiden houkuttelemiseksi kaupunki voisi tarjota muualta muuttaville työntekijöilleen Jämsänmäen tyhjillään olevista vuokra-asunnoista asuntoa työsuhde-etuna puoleksi vuodeksi.

Kaupunki selvitti aloitetta elinvoimatoimen, henkilöstöhallinnon ja verottajan kanssa. Edunsaajan näkökulmasta asuntoetua ei voida toteuttaa ilman kustannuksia, sillä se katsotaan veronalaiseksi tuloksi.

Kiinteistö Oy Jämsänmäen tilanne on kuitenkin aloitteen jättämisen jälkeen muuttunut oleellisesti. Tällä hetkellä asuntojen käyttöaste on noin 96 prosenttia, sillä asunnot ovat SPR:n vastaanottokeskuksen asiakkaiden käytössä. Valtuustoaloitteen vastauksessa todetaan, että tästä syystä asuntoetuuden käyttöönotto ei ole toistaiseksi ajankohtaista, vaikka muutoin työsuhdeasennon myöntäminen nähdään kannattavana ajatuksena sekä kaupungin että Kiinteistö Oy Jämsänmäen näkökulmasta.

Valtuusto totesi valtuustoaloitteen johdosta annetun selvityksen riittäväksi ja aloitteen loppuun käsitellyksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos