Poliisi sai verekseltään kiinni Koskenpäällä Hirsibaariin murtautumista yrittäneen porukan – Sama viisikko todennäköisesti asialla myös Uuraisilla ja Multialla

Koskenpäällä sijaitsevaan Hirsibaariin yritettiin murtautua sunnuntain vastaisena yönä.

Koskenpäällä olevaan Hirsibaariin yritettiin murtautua sunnuntain vastaisena yönä.

14.11. 10:00

Koskenpään Hirsibaariin yritettiin murtautua sunnuntain vastaisena yönä. Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Veli-Pekka Välisaari kertoo, että poliisi hälytettiin Hirsibaarille viiden aikaan aamuyöstä.

”Viiden nuoren aikuisen joukko jäi verekseltään kiinni murtopuuhista.”

Epäillyt tekijät olivat rikkoneet baarin ulko-oven ikkunan ja takaikkunan. He eivät kuitenkaan olleet onnistuneet pääsemään baariin sisään ennen poliisin tuloa. Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni.

”Nuorin heistä on yli 15-vuotias, mutta ei täysi-ikäinen. Muut ovat jo täysi-ikäisiä nuoria aikuisia.”

Epäiltyjen tekijöiden autosta löytyi myös pieni määrä aseen patruunoita.

Samana yönä Multialla murtauduttiin paikalliseen kioskiin, josta vietiin muun muassa tupakkaa. Myös Uuraisilla yritettiin murtautua paikalliseen kauppaan sekä virastotaloon. Välisaari kertoo, että sunnuntaina tehtyjen kuulustelujen seurauksena selvisi, että epäillyt tekijät ovat olleet todennäköisesti asialla myös näissä muissa tapauksissa.

Välisaaren mukaan epäillyt tekijät eivät ole paikkakuntalaisia. Ainoastaan nuorimmainen heistä on poliisille entuudestaan tuttu henkilö.

Tällä hetkellä rikosnimikkeinä Koskenpään tekojen osalta on varkauden yritys ja ampuma-aserikos. Uuraisten tapahtumia tutkitaan vahingontekoina ja varkaudenyrityksinä, ja Multian tapahtumia varkauksina.

Sunnuntain vastaisena yönä Koskenpäällä yritettiin murtautua myös kartanokylpylä Mon Reposin tiloihin. Välisaaren mukaan tapaus ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole Hirsibaarilta kiinni otettujen tekosia.

”Silminnäkijähavaintojen perusteella kyseessä eivät ole olleet samat tekijät.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos