LähiTapiola Keski-Suomen juhlavuoden Lähilahjoituksista 98 000 euroa suunnataan mielenterveyttä edistäville toimijoille ja 52 000 euroa paikallisen turvallisuuden lisäämiseen. Lähilahjoitukset tehdään yhtiön lahjoituksiin tarkoitetusta käyttörahastosta, johon varoja on kerrytetty tuloksellisten vuosien aikana. Lahjoituskohteita kartoitettiin nettikyselyn avulla omistaja-asiakkailta loka-marraskuussa.
Jämsän Järvipelastajat saa lahjoituksena 1 000 euroa, joka käytetään varusteiden huoltoon ja hankintaan. Järvipelastajien toiminta on täysin vapaaehtoista, mutta nykymuodossaan hyvin lähellä ammattimaista toimintaa.
”Lahjoitus käytetään varustehankintoihin sekä kaluston ja operatiivisen toiminnan ylläpitämiseen. Se antaa meille mahdollisuuden päivittää esimerkiksi pelastuspukuja. Vapaaehtoisessa toiminnassamme kaikki apu on äärimmäisen tärkeää”, Jämsän Järvipelastajien puheenjohtaja Juho Koskinen kiittelee.
Jämsän Järvipelastajilla on kaksi pelastusvenettä ja tukikohta Kukkaron saaressa Päijänteellä. Toiminta-alue on erittäin laaja. Jämsästä käsin toimitaan pohjoiseen Puolakka-Juokslahti-linjalle asti ja etelässä toiminta ulottuu aina Sysmän kirkonkylälle saakka.
”Meillä on avovesikauden ajan ympärivuorokautinen päivystys. Toiminnassamme on mukana 250 jäsentä, joista aktiiveja noin 10-15”, Koskinen kertoo ja sanoo toiminnan monipuolistuneen viime vuosina.
”Suuret ikäluokat viettävät paljon aikaa mökeillään. Tämä tuottaa tehtäviä myös rannoille, kun aiemmin toiminta keskittyi enemmän vesille. Nykyisin meillä on esimerkiksi sairaankuljetustehtäviä, metsäpaloja ja paljon muuta.”
Eniten tehtäviä tuottaa kuitenkin veneily.
”Veneily lisääntyi koronavuosina ja vesille on ilmestynyt paljon uusia veneilijöitä. Osa on hyvinkin valveutuneita, mutta osa tarvitsee apua, sillä tietotaidot ovat yllättävissä tilanteissa kovin vähäiset .”
Tärkeän vapaaehtoistoiminnan yllä on synkkiä varjoja.
"Olemme Jämsässä tilanteessa, jossa uusia jäseniä tarvitaan toiminnan ylläpitämiseksi ja tulevaisuuden turvaamiseksi”, Koskinen toteaa.
Lahjoituksia laajalle alalle
Lahjoitusvaroilla tuetaan tänä vuonna muun muassa nuorten parissa tehtävää työtä, vapaaehtoista pelastustyötä sekä mielenterveystyötä omaisten ja ikäihmisten keskuudessa. Lähilahjoituksia suunnataan esimerkiksi paikallisille mielenterveysyhdistyksille, pelastuspalveluille sekä palokuntien nuorisotyöhön ja järvipelastusseuroille.
Lahjoituspotin suurin yksittäinen summa menee toista vuotta peräkkäin Kriisikeskus Mobilelle, joka tarjoaa paikallista, järjestölähtöistä kriisiapua.
"Olemme kiitollisia kaikista hyvistä ehdotuksista, joita saimme asiakaskyselyssä. On tärkeää tukea toimijoita myös Jyväskylän alueen ulkopuolella ja siksi olemme pyrkineet huomioimaan lahjoituskohteet myös maantieteellisesti. Paikalliset asukkaat ovat tietenkin parhaita asiantuntijoita kertomaan, mitkä yhdistykset tarvitsevat tukea”, LähiTapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivanen sanoo.
Lähilahjoitusten lisäksi LähiTapiola Keski-Suomi on tänä vuonna tehnyt käyttörahastostaan 50 000 euron lahjoituksen Jyväskylän yliopistolle sekä tukenut Ukrainan sodasta kärsiviä 40 000 eurolla.