Yritysten perustamisinto laantui Jämsässä hieman viime vuonna, mutta uusia yrityksiä syntyi silti enemmän kuin vanhoja lopetti

Vielä vuoden 2022 alussa yritysten perustamistahti oli parin edellisen vuoden tasolla, mutta rauhoittui vuoden loppua kohden. Tähän saattoivat vaikuttaa talouden epävarmuustekijät, uskoo Jämsän kaupungin yrityspalvelupäällikkö.

Yksi viime vuonna Jämsässä aloittaneista yrityksistä on Villa Klubiranta Hallissa. 50-paikkaista kahvilaa ja boutique-tyyppistä hotellia luotsaavat Jenni Kunnas (kuvassa) ja Pasi Vanhatalo.

Jämsään perustettiin viime vuonna 72 uutta yritystä. Samaan aikaan 56 yritystä lopetti toimintansa.

Luvuissa ovat mukana vain kaupparekisteriin merkityt yritykset, joten esimerkiksi kevytyrittäjät saattavat puuttua kokonaisluvuista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos