Ompelu- ja käsityö Lahti, Kahvila Eldorado ja vaateputiikki muuttavat uusiin avarampiin tiloihin – Avajaisia vietetään ensi viikon perjantaina

Uusi tila on yhdessä tasossa ja sinne on esteetön kulku.

Ompelu- ja käsityö Lahti ja sen yhteydessä olevat Paradisia-vaateputiikki sekä Kahvila Eldorado muuttavat uusiin tiloihin. Kuvassa yrittäjä Anastasia Lahti (toinen oik.), kahvilan kakkumestari Marina Koropova (vas.), kahvilavastaava Jenna Kirjavainen (kesk.) sekä monipuolisesti yrityksen eri tehtäviä hoitavat Oksana Perepelytsia (toinen vas.) ja Anita Aho (oik.).

Ompelu- ja käsityö Lahti ja sen yhteydessä olevat Paradisia-vaateputiikki sekä Kahvila Eldorado muuttavat uuteen osoitteeseen. Yrittäjä Anastasia Lahti kertoo, että yritykselle löytyi uudet, avarammat, valoisammat ja esteettömämmät tilat entisen apteekin paikalta, Säterintien ja Välikadun kulmasta.

Uusien tilojen avajaisia vietetään ensi viikon perjantaina 31. maaliskuuta.

”Uusi tila on esteetön ja yhdessä tasossa, joten palvelut ovat helpommin kaikkien saavutettavissa”, Lahti kertoo.

Ompelu- ja korjaustyöt jatkuvat samaan tapaan myös uusissa tiloissa. Lahti ompelee monipuolisesti vaatteita, verhoja ja huonekalujen päällisiä. Korjausompeluita on kuitenkin määrällisesti eniten.

Anastasia Lahden yritys muuttaa Koskentieltä kulman taakse entisen apteekin tiloihin Säterintien ja Välikadun kulmaan.

Kahvilaan tulee kabinetti

Kahvilan tarjonta laajenee muuton myötä. Uusissa tiloissa kahvilan yhteyteen tulee kabinetti, jota voi varata erilaisiin kokouksiin ja pieniin tilaisuuksiin. Myös koko kahvilan tila on varattavissa myös yksityistilaisuuksiin, kuten erilaisiin juhliin ja kokouksiin.

”Kabinettiin mahtuu noin kymmenen henkeä”, arvioi Lahden pitkäaikainen työntekijä Anita Aho.

Kahvilassa tarjoillaan jatkossakin keittolounasta ja suunnitteilla on myös aamupalatarjoilun aloittaminen. Tuoreita kakkuja, leivonnaisia ja suolaisia piirakoita on tarjolla vitriinissä päivittäin, ja niitä valmistetaan myös tilauksesta. Kahvilan annokset saa myös take awayna.

Kahvila Eldorado avasi ovensa marraskuun alussa. Lahden mukaan asiakkaat ovat löytäneet uuden kahvilan hyvin. Lahden yrittäjäura alkoi Jämsässä 15 vuotta sitten korjausompelimolla. Lahti pyöritti myös hetken aikaa kahta yritystä, kun Paradisia-vaatemyymälä toimi Keskuskadulla. Sittemmin vaateliike on yhdistetty samoihin tiloihin ompelimon kanssa.

”Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani kuluneista vuosista. Asiakkaat mahdollistavat toiminnan jatkumisen ja kehittämisen”, Lahti toteaa.

Hyvä porukka

Lahden lisäksi yrityksessä työskentelee viisi henkilöä.

”Meillä on kansainvälinen meininki, kun minun lisäkseni porukkaan kuuluu ukrainalaisia ja suomalaisia”, Venäjältä kotoisin oleva Lahti kertoo.

Helmikuun lopussa kahvilavastaavana aloittanut Jenna Kirjavainen kertoo, että työporukan kesken vallitsee hyvä yhteishenki.

”Pääsemme muuton myötä avaamaan entistä hienomman kahvilan”, pitkään kahvila- ja ravintola-alalla työskennellyt Kirjavainen toteaa.

Uusien tilojen avajaisia vietetään perjantaina 31. maaliskuuta kello 10–18. Kahvilassa on tuolloin näytillä ja ostettavissa kaikki, mitä listalta löytyy. Luvassa on Lahden mukaan myös avajaistarjouksia ja kakkuarvonta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos