Vuosi 2022 oli Jämsän kaupungille taloudellisesti katastrofi – Nämä syyt suistivat talouden raiteiltaan

Kaupungin toiminnan tarkastelu ja säästötoimenpiteet ollaan aloittamassa heti.

Jämsän kaupungille vuosi 2022 oli taloudellisesti katastrofi. Valtion muuttuvat rahavirrat ja kustannusten nousu, erityisesti sote-toimialan mittavat talousarvion ylitykset, aiheuttivat kaupungille lopulta 7,5 miljoonan euron alijäämän.

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan tilinpäätöksen omalta osaltaan ja allekirjoitti sen.

Jämsän kaupungin viime vuoden tilinpäätös on liikelaitokset mukaan lukien noin 7 527 000 euroa alijäämäinen ja aiempien vuosien kumulatiivinen 4 miljoonan euron ylijäämä vaihtuu nyt 3,5 miljoonan euron alijäämään.

Toimintakate laski edellisestä vuodesta 5,5 prosenttia, eli yli 7 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat yli 8 miljoonaa euroa suurempina talousarvioon nähden ja yli 2 miljoonaa euroa suurempina edelliseen vuoteen verraten.

Toimintatuottoja nosti Jämsän Terveyden leikkaustoiminta, Covid-korvaukset ja Kiinteistö Oy Komposiittihallin myynti Patrialle.

Toimintakulut ylittivät talousarvion yli 12,5 miljoonalla eurolla ja kasvoivat 9,5 miljoonaa euroa edelliseen tilinpäätökseen verrattuna.

Kaupungin palvelukseen jäi tilikauden päätyttyä 686 työntekijää. Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyi Jämsästä 184 vakituista työntekijää, minkä lisäksi Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut liikelaitoksen toiminta ja henkilöstö siirrettiin vuodenvaihteessa samannimiseen osakeyhtiöön.

Seuraavan 10 vuoden aikana kaupungin henkilöstöstä arvioidaan eläköityvän noin 40 prosenttia. Tilikauden aikana henkilöstömäärä kasvoi 26 työntekijällä, josta soten osuus oli 13 työntekijää. Henkilöstökustannukset nousivat jälleen hieman, eli 4,7 prosenttia.

Jämsän kaupungin kokonaisverotulot olivat yhteensä 91,1 miljoonaa euroa. Ne laskivat edelliseen vuoteen verrattuna 1,6 miljoonaa euroa, eli 1,8 prosenttia. Talousarvioon verraten kunnallisveron toteuma oli sama, yhteisöveron 6,9 prosenttia suurempi ja kiinteistöveron 11,6 prosenttia pienempi.

Valtionosuuksia Jämsän kaupunki sai yhteensä 47,3 miljoonaa euroa, mikä oli noin 0,7 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021.

Kaupungin rahoitusasema säilyi edelleen kohtuullisen hyvänä. Pitkäaikaisten lainojen määrä laski 27,9 miljoonaan euroon, kun se vielä vuonna 2021 oli 32,4 miljoonaa.

Vuosikate, kuntatalouden tärkein mittari, laski edellisen vuoden 8,9 miljoonasta eurosta peräti alle 0,9 miljoonaan euroon. Talouden tasapaino siis menetettiin, kun vuosikate ei likimainkaan riittänyt poistoihin, jotka olivat 8,6 miljoonaa. Jämsän kaupungin omavaraisuusaste kääntyi myös laskuun, ja on nyt 60,17 prosenttia. Suhteellinen velkaantuneisuus sen sijaan jatkoi vielä laskuaan, ja on tällä hetkellä 28,78 prosenttia.

Investoinnit toteutuivat tälläkin tilikaudella alle talousarvion. Kaupungin investoinnit olivat 76 prosenttia arvioidusta ja liikelaitokset mukaan lukien investoinnit toteutuivat 70-prosenttisesti.

Merkittävin tilikauden aikana aloitettu investointi on sairaalan peruskorjaus, joka aloitettiin suunnittelulla. Kokonaisuudessaan investointi on lähivuosina yhteensä noin 4,6 miljoonan euron arvoinen.

Toimintamenojen jyrkkä nousu ja alijäämäinen tulos pakottavat toiminnan tarkasteluun ja säästötoimenpiteisiin heti tilikauden 2023 alussa, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Lähde: Jämsän kaupunki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos