Suomalaisten työ- ja toiminta­kyky ovat heikkenemässä – THL ehdottaa veroa suolalle, sokerille ja rasvalle

1970-luvulla alkanut nopea myönteinen kehitys pysähtyi 2010-luvulla ja kääntyi huonompaan.

Tuoreessa hyvinvointi­­katsauksessa painotetaan, että Suomen uuden hallituksen on kriittisen tärkeää vahvistaa väestön työ- ja toimintakykyä.

Suomalaisten työ- ja toimintakyky ovat heikkenemässä pitkään jatkuneen hyvän kehityksen jälkeen. Asiasta varoittavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kela laatimassaan hyvinvointi­katsauksessa, jonka tulokset julkaistiin tiistaina.

Syitä 2010-luvulla alkaneeseen huonoon käänteeseen ovat mielenterveyden ongelmat, lihavuus, huono ravitsemus, vähäinen liikunta, tupakointi ja päihteiden käyttö. Samoin taustalla vaikuttavat keskeiset kansantaudit, kuten sydän- ja verisuonitaudit.

Hyvinvointi­katsauksessa painotetaan, että Suomen uuden hallituksen on kriittisen tärkeää vahvistaa väestön työ- ja toimintakykyä.

”Yhteiskunnan taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys perustuvat sille, että ihmiset voivat fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti hyvin, ovat toimintakykyisiä, pystyvät tekemään työtä ja löytävät elämäänsä merkityksiä”, sanoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta tiedotteessa.

Mielenterveysoireilu on viime vuosina lisääntynyt Suomessa, ja siitä johtuva sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyys­eläkkeiden määrä on poikkeuksellisen korkea. Tutkimusten mukaan etenkin nuorten masennus- ja ahdistuneisuusoireilu on lisääntynyt. Oireilu lisääntyi jo ennen koronaa, ja pandemia pahensi tilannetta.

”Tähän kehitykseen tulee voimakkaasti puuttua. Mielenterveys rakentuu pitkälti lapsuudessa ja nuoruudessa, ja varhaisvuosien vakavat mielenterveysongelmat voivat vaikuttaa myöhempään sosioekonomiseen asemaan ja terveyteen”, toteaa Kelan pääjohtaja Outi Antila tiedotteessa.

Suola-, sokeri- ja rasvaverot käyttöön?

Suomalaisten työ- ja toimintakyky alkoivat kohentua nopeasti 1970-luvulla, mutta myönteinen kehitys pysähtyi 2010-luvulla ja kääntyi jopa huonompaan.

Tervahauta tähdentää, että väestön ikääntymisen takia on löydettävä keinoja, joiden avulla mahdollisimman moni Suomen työikäinen on töissä. Tämä vaatii hänen mukaansa työ- ja toimintakyvyn edistämistä kaikissa ikäryhmissä.

”Erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin, joille on kasautunut erilaisia ongelmia.”

THL ja Kela julkaisivat hyvinvointikatsauksen hallitus­ohjelma­neuvotteluja varten. Katsaus on tehty laitosten asiantuntijoiden yhteistyönä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta.

”Toivomme, että tuleva hallitus ottaa asialistalleen selkeitä toimia, joilla suomalaisten työ- ja toimintakykyä voidaan parantaa. Tällaisia ovat erityisesti perustason mielenterveys- ja päihdepalveluiden parantaminen sekä esimerkiksi sokeri-, suola- ja rasvaverot. Lisäksi alkoholin yksinoikeusjärjestelmä tulisi THL:n pääjohtajan mukaan säilyttää päihdehaittojen ehkäisemiseksi”, Tervahauta sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos