Jämsän asukasluku on Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan pienentynyt tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 62 henkilöllä. Vielä joulukuun lopussa Jämsässä oli 19 347 asukasta, kun maaliskuun lopussa asukkaita oli 19 285.
Jämsän väkimäärä väheni alkuvuoden aikana reilulla 60 henkilöllä – Ukrainalaisten kotikuntahaut eivät vielä näy piikkinä tilastossa
Torstaina päivittyneen väestökatsauksen mukaan Jämsässä oli maaliskuun lopussa yhteensä 19 285 asukasta.
Reilu 10 vuotta sitten, vuoden 2012 lopussa, Jämsässä oli vielä 22 354 asukasta. Nyt julkaistun ennakkotilaston mukaan Jämsässä oli maaliskuun lopussa yhteensä 19 285 asukasta, eli yli 3 060 asukasta vähemmän kuin vuosikymmen sitten.