Jämsän nuorisovaltuusto esittää sivistyslautakunnalle tekemässään aloitteessa, että kouluaamujen keskimääräistä alkamisajankohtaa myöhäistettäisiin terveydellisistä syistä nykyisestä kello kahdeksaan painottuvasta rytmistä kello yhdeksään painottuvaksi.
Nuorisovaltuusto päätti aloitteestaan kokouksessaan tiistaina 2. toukokuuta.
Aloitetta perustellaan sillä, että nykyisellään aikaiset aamut eivät vastaa nuorten biologisiin tarpeisiin: murrosiän aikana nuorten sisäinen kello alkaa jätättää noin kahdella tunnilla.
Kahdeksalta alkavina kouluaamuina, kun herätys on jopa kuudelta, nuorten tarvitsema noin yhdeksän tunnin unimäärä ei millään täyty arkisin, sillä kehossa tapahtuvan biologisen muutoksen vuoksi nuori nukahtaa keskimäärin vasta puolenyön tienoilla.
Nuorisovaltuusto nostaa esille myös Washingtonin yliopistossa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan siirtyminen myöhäisempiin kouluaamuihin kasvattaa nuorten keskimääräistä unensaantia yli puolella tunnilla. Washintonin yliopiston vuonna 2018 julkaisemassa artikkelissa biologian professori Horacio de la Iglesia toteaa, että on sama pyytää teiniä olla täysin hereillä kello 7.30, kuin pyytää aikuista olla täysin hereillä klo 5.30.
Lähde: Jämsän nuorisovaltuusto.