Jämsän Yrityskiinteistöt Oy on ostamassa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradialta halli- ja luokkatiloja. Tiloista järjestettiin tarjouskilpailu, jonka Yrityskiinteistöt voitti.
Yhtiö pyytää nyt kaupungilta 270 000 euron lainaa tai vaihtoehtoisesti lainan takausta kaupan rahoittamiseen.
Jämsän kaupungin rahoitusvarallisuus mahdollistaa antolainauksen, mutta tämän vuoden talousarviossa siihen ei ole varauduttu.
Asia on kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina. Ehdotuksena on, että se esittäisi valtuustolle korollisen lainan myöntämistä Yrityskiinteistöille kymmenen vuoden maksuajalla normaalein konsernilainaehdoin. Lainalle edellytetään myös käypää vakuutta.
Ostettava kiinteistö sijaitsee Koulutiellä Jämsänkoskella, Gradian alakampuksella. Rakennuksessa on hallitilaa noin 3 000 neliötä, minkä lisäksi siellä on kahdessa kerroksessa luokkatiloja yhteensä noin 690 neliön verran.
Rakennukset sijaitsevat isommalla kiinteistöllä, josta lohkaistava määräala kuuluu kauppahintaan.
Alustavan aikataulun mukaan kohde siirtyisi uudelle omistajalle kesäkuun alussa.
Jämsän Yrityskiinteistöjen toimitusjohtajan Jussi Aallon mukaan osasta hallitiloja käydään jo vuokraneuvotteluja niistä kiinnostuneen yrityksen kanssa.
Lisäksi Yrityskiinteistöt pystyy kiinteistökaupan myötä tarjoamaan pienille ja pienehköille yrityksille helposti muunneltavia, monenlaiseen käyttöön taipuvia toimitiloja nopealla aikataululla.
”Tällaisista tiloista tulee kyselyjä säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta meillä ei ole ollut aikoihin tarjota mitään sen paremmin Jämsässä kuin Jämsänkoskella. Myllymäkeäkin lähdemme rakentamaan mielellämme, jos vain sopiva kumppani löytyy. Usein yritykset tarvitsevat kuitenkin tiloja nopeasti, ja silloin uudisrakennuksen aikajänne on helposti liian pitkä”, Aalto sanoo.