Kuhmoisista kotoisin oleva Viljami Turve kilpaili Taitaja2023-kilpailussa putkiasennuksen lajissa. Turve voitti omassa lajissaan kultaa, mutta yllättyi valinnastaan Taitajien Taitajaksi.
”Ei siinä auttanut muu kuin lähteä lavalle käppäilemään ja katsomaan, mitä siellä tapahtuu. En ole koskaan elämäni aikana voittanut mitään, en edes arpajaisissa, joten fiilikset ovat oudot ja hienot”, taitaja kuvailee tiedotteessa.
Turve opiskelee Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa.
Taitaja on vuosittain järjestettävä ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu. Ensimmäinen Taitaja-kilpailu on järjestetty vuonna 1988.
Skills Finland ry kertoo tiedotteessaan Taitajien Taitajaksi valittavan vuosittain ammattitaitokilpailujen kultamitalistin, joka on kilpailun aikana osoittanut olevansa ylpeä omasta osaamisestaan ja ammatistaan sekä ammatillisesta koulutuksesta.
Edessä vuosi edustushommia
Taitaja-kilpailun jury on valinnut kilpailijoiden joukosta Taitajien Taitajan vuodesta 2002 lähtien. Valittu henkilö toimii Taitaja-kilpailujen ja ammatillisen koulutuksen edustajana aina seuraavan vuoden Taitaja-kilpailuihin saakka.
”Tuntuu hurjalta olla esikuva, mutta se on myös tosi hieno juttu”, Turve miettii.
Turve on mukana touko–heinäkuussa näytettävässä Amispäiväkirjat-sarjassa, jossa seurataan seitsemän ammatillisessa koulutuksessa opiskelevan nuoren elämää.
Nuori putkitaitaja ehti opiskella kaksi vuotta lukiossa, josta päätyi sitten ammattikouluun.
”Olen tykännyt ammattikoulussa siitä, että opinnoissa saa keskittyä kunnolla yhteen asiaan. Siinä mielessä opetus on tosi erilaista kuin lukiossa, missä opiskellaan useampia aineita. Ammattikoulussa saa paljon oppia juuri siitä mitä tykkää tehdä”, tuore voittaja avaa tiedotteessa polkuaan.
Turve arvostaa ammatissa myös sitä, että oman työn tulokset ovat heti nähtävillä.
”Voi katsoa työnsä jälkeä ja todeta, että tämä on minun tekemä.”
Taitajien Taitaja palkitaan perinteisesti autolla. Turve saakin vuodeksi käyttöönsä täyssähköisen Volvon.