Kiinteistö Oy Jämsänmäki on ostamassa Jämsän Vanhaintuki ry:ltä sen omistaman Terveyskuja 1:n kiinteistön. Kauppahinnaksi on tulossa kiinteistön tasearvo, noin 350 000 euroa.
Talossa on 27 asuntoa, joista 23 on yksiöitä. Vuokrattavuuden kannalta asuntojakauma on hyvä, minkä lisäksi kaikki Jämsän palvelut löytyvät kävelymatkan päästä. Rakennuksessa on myös hissit.
Alustavan laskelman mukaan Jämsänmäki joutuu sijoittamaan kiinteistön peruskorjaukseen noin 1,5 miljoonaa euroa. Talo on tarkoitus rakentaa ikäihmisille hyvin soveltuvaksi vuokrakohteeksi. Sille ei kuitenkaan haeta mitään erikoisryhmä-statusta, jolloin sitä voidaan käsitellä kuin mitä tahansa vuokrataloa.
Taustalla Vanhaintuen rahoitusongelmat
Jämsän Vanhaintuki on yleishyödyllinen yhteisö, jonka tehtävänä on vanhusten asuin- ja elinolojen parantaminen yhdessä Jämsän kaupungin kanssa. Kaupunki on taannut yhdistyksen lainat.
Vanhaintuella on ollut talousongelmia, joita kiinteistökauppa helpottaa. Terveyskuja 1:n asunnoista 22:ssa ei tällä hetkellä ole asukkaita, ja kun lähes tyhjän kiinteistön kulut jäävät pois, voi yhdistys lyhentää lainojaan ja saada helpotusta maksuihinsa.
Kaupunginhallitus hyväksyi rahoitusjärjestelyt
Jämsänmäen tarkoituksena on rahoittaa peruskorjaus Jämsän kaupungin antolainalla tai takauksella myöhemmin sovittavin ehdoin. Peruskorjauksia varten haetaan myös korkotukilainaa ja avustusta ARA-vuokra-asuntojen korjaamiseen ikääntyneille soveltuviksi.
Alustavan vuokralaskelman mukaan asuntojen hinnat on tätä kautta mahdollista saada hyvin lähelle Kelan perustoimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen kuntakohtaista rajaa. Yhden hengen talouksissa tämä raja on tällä hetkellä 428 euroa kuukaudessa, kahden hengen talouksissa 570 euroa.
Terveyskujan kiinteistöä Jämsänmäki ei kuitenkaan voi ostaa suoralla lainalla, sillä yhtiön lainataakka on pitkään alhaisena olleen käyttöasteen vuoksi jo valmiiksi melko raskas. Jämsänmäki kuitenkin selviää nykyisistä lainanlyhennyksistä ja muista rahoituskuluistaan.
Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti sijoittaa Jämsänmäen SVOP-rahastoon 350 000 euroa Terveyskujan kiinteistön ostamiseksi. Tämä edellyttää kuitenkin, että valtuusto myöntää lisätalousarviossa siihen määrärahan.
Lisäksi kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle kiinteistökaupan hyväksymistä ja sitä, että valtuusto päättäisi rakennuksen saneerauksesta, jotta hallitus voisi myöntää Jämsänmäelle enintään 1,5 miljoonan euron lainan sen toteuttamiseksi.
Edit. 23.5. klo 10.31: Muutettu juttua niin, että siinä näkyy kaupunginhallituksen päätös.