Holiday Club Resorts: Himoksen kylpylän investointipäätös käsittelyyn maaliskuussa

Arkisto/Susanna Tikkanen
Holiday Club Resorts: Himoksen kylpylän investointipäätös käsittelyyn maaliskuussa
Jämsän Seutu

Jämsän Kaupunki on jo aiemmin päättänyt investoinneista Himoksen kylpylähankkeeseen ja osallistumisesta aiesopimukseen. Nyt yksityiskohtien ollessa paremmin selvillä Jämsän Kaupunki käsittelee osallistumisensa muotoja 15. tammikuuta kaupunginhallituksessa ja 12. helmikuuta kaupunginvaltuustossa.

Mikäli kaupungin käsittelyn tuloksena on suunnitellun toimintamallin hyväksyntä, on Holiday Club Resorts Oy:n hallitus valmistautunut omalta osaltaan käsittelemään investointipäätöstä 19. maaliskuuta kaupungin päätösten saatua lainvoiman.

Hankkeen rakentajaksi aiesopimuksen edellytysten täytyttyä tulee Lemminkäinen Talo Oyj. Kohteen suunnitteluvaihe on loppusuoralla, yksityiskohtien osalta vielä keskeneräisenä. Holiday Club Resortsin tiedotteen mukaan tavoitteena on viedä suunnittelu ja urakkaneuvottelut loppuun helmikuun aikana, jonka jälkeen hankkeen kokonaisuus voidaan julkistaa.

"Matkailuliiketoiminta uudelle tasolle"

Holiday Club Resorts Oy on yhdessä Jämsän Kaupungin ja Tobermore Oy:n kanssa kehittämässä Himokselle kylpyläkohdetta. Kaikki kolme osapuolta olisivat osallistumassa kiinteistöyhtiön osakkaina yhteiseen hankkeeseen. Kylpyläliiketoiminnan ja siihen liittyvien toimintojen operaattorina tulisi toimimaan Holiday Club.

Hankkeen tavoitteena on aiemman aiesopimuksen mukaisesti toteuttaa Himokselle uusi vetovoimatekijä ja nostaa Himoksen matkailuliiketoiminta uudelle tasolle siten, että se hyödyttää alueen kaikkia toimijoita.


Lue myös nämä


Kommentit (5)

  • Joki

    Toivon todella että tämä hanke viimeinkin toteutuu. Moni yllättyy siitä kuinka kaikkinainen toiminta alueella tulee kasvamaan,kunhan vain saadaan kauhat maahan ja homma näin konkretisoituu… Jämsän kaupungilla ei todellakaan ole varaa tyriä tätä hanketta,nyt on aika laittaa turha politikointi ja oman julkisuuden tavoittelu syrjään.Jämsäläisten on vimeistään nyt oltava kaikille yhteisen hankkeen takana.

  • Nimetön

    Hienoa, jos kylpylä lopulta saadaan. Yleisesti on kuitenkin tiedossa, että kylpylätoiminta ei ole taloudellisesti ns. kultakaivos. Kaupungin ei pidä sitoutua ylimenokaudeksikaan tappioiden takaajaksi. Tuo lause, ”kunnes toiminta vakiintuu” sisältää monia merkityksiä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt:

Sammio