Pilkkimies hukkui vajottuaan jäihin Jämsässä - Toinen pelastui

Mika Jyrävä
Pilkkimies hukkui vajottuaan jäihin Jämsässä - Toinen pelastui

Pelastuslaitos sai hälytyksen uppoamispaikalle keskiviikkona iltapäivällä ennen kello kahta.

Mika Jyrävä

Keski-ikäinen mies hukkui keskiviikkona iltapäivällä upottuaan jäihin Jämsässä.

Kaksi Kelalammin jäällä pilkkinyttä miestä joutui veden varaan ennen kello kahta iltapäivällä. Toinen miehistä pelastui oltuaan vedessä 15–20 minuuttia. Rannalla ollut asukas kuuli avunhuudot ja pelasti miehen vedestä veneen avulla. Kelalammin rannat olivat tapahtumahetkellä osittain sulat.

Kelalammi sijaitsee Mäntäntien varressa parinkymmenen kilometrin päässä Jämsän keskustasta. Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen ennen kahta iltapäivällä.

Päivystävän palomestarin Markku Mantereen mukaan pintapelastajat eivät onnistuneet paikantamaan toista jäihin uponnutta miestä. Vajoamispaikalla oli vettä noin neljä metriä.

Sukeltajat tulivat paikalle Jyväskylästä saakka, ja löysivät veden alle joutuneen miehen, kun vajoamisesta oli kulunut noin tunti. Palomestarin mukaan paikalla olleen lääkärin päätöksellä elvytystä ei enää aloitettu.

Miehet olivat pudonneet jäihin noin 20–30 metrin päässä toisistaan. Turmapaikka sijaitsi Kelalammin eteläpäässä.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Eikö teillä nyt muuta kuvituskuvaa ole kuin tuo paloauton kylki?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: